Leikkaus on suuri rasitus elimistölle, joten on normaalia, että potilas tuntee olonsa uupuneeksi leikkauksen jälkeen. Jotkut saattavat myös tuntea olonsa masentuneeksi leikkauksen jälkeisen kivun ja epämukavan olon vuoksi. Myös anestesian vaikutusten häviäminen saattaa viedä hiukan aikaa.
Leikkauskohta voi tuntua aralta, ja sinulla voi olla mustelmia sekä jäykkyyttä ja lihaskipuja, joten sinulle annetaan kipulääkkeitä. Aluksi sinusta luultavasti tuntuu, ettet pysty syömään paljoa, mutta juo kuitenkin runsaasti, jotta et saa ummetusta.
Jos olet saanut yleisanestesian, tulet tajuihisi heräämössä, jossa on sairaanhoitaja tai muita leikkaukseen osallistuneita henkilöitä valvomassa sinua. Tunnet olosi yleensä uniseksi. Jotkut ihmiset heräävät kunnolla vasta kun he palaavat sairasosastolle, eivätkä välttämättä muista heräämössä viettämäänsä aikaa. Potilailla, jotka ovat saaneet epiduraalipuudutuksen tai johtopuudutuksen, ei välttämättä ole paljon tuntoa jaloissaan 12–24 tuntiin.
Sinun täytyy mahdollisesti käyttää tilapäisesti jonkinlaista tukea, jos nivelsiteet ovat heikot tai haava ei parane hyvin. Sinulle annetaan luultavasti kipulääkkeitä ja nesteitä käsivarressa olevan letkun kautta päivän tai parin ajan. Jos sinulle on tehty suuri leikkaus, kuten tekonivelleikkaus, sinulla on leikkaushaavoissa myös laskuputki, jonka kautta poistuu veri, joka voisi aiheuttaa ylimääräisiä mustelmia. Joillakin potilailla on katetri eli pieni virtsaputkeen asetettu putki, jolla tyhjennetään virtsa suoraan muovipussiin.
Leikkauksesta riippuen kätesi tai jalkasi saatetaan nostaa koholle. Jos sinulle on tehty tekonivelleikkaus, jalkojesi väliin saatetaan asettaa vaahtomuovikiila tai tyynyjä, jotta uusi nivel pysyy paikoillaan.
© Copyright 2010 Biomet, Inc. All rights reserved.